Henrik Widgren oli silloisen Euran kappelin kanttori. Hän oli syntynyt Liedossa maaliskuun ensimmäisenä päivänä 1816. Henrik oli keskimmäinen vanhempiensa, Raukkalan kylän Kallion talollisen, Jaakko Jaakonpojan ja vaimonsa Kaisa Jaakontyttären viidestä lapsesta. Äiti Kaisa oli kotoisin Torstilan rusthollista. Kanttorit ja lukkarit olivatkin useasti pitäjien talonpoikien jälkeläisiä ja joskus myös käsityöläissukua. Papit olivat luonnollisesti ylioppilaita ja käyneet esimerkiksi Turun yliopistoa, mutta kirkon alemmat palvelijat eivät näitä oppeja välttämättä tarvinneet.
Emelia Hjerpe oli syntynyt vuonna 1816 Liedon Pinomäessä. Hänen isänsä, pitäjänapulainen Fredrik Reinhold Hjerpe oli kuollut ennen tyttärensä syntymää. Äiti Johanna Amalia von Torcken onkin merkitty kastettujen luetteloon leskeksi. Heidän avioliittonsa jäi sangen lyhyeksi, koska vihkiminen oli tapahtunut loppuvuodesta 1814. Isä Fredrik olikin sitten koulut käynyt pappismies, jonka velipoika oli Harjavallan kappalainen. Veljesten äiti Maria Christina Elers kuului loimaalaisen säätyläissukuun, jossa myös oli kirkonmiehiä.
Henrik Widgren ja Emilia Hjerpe omistivat puolet Tarvasjoen Sepän l. Simolan rusthollista. Kanttori Henrik oli seurakuntalaistensa suuresti arvostama ja niinpä hänet oli useasti kuntakokouksen varaesimiehenä. Viimeisen kerran hänet valittiin tähän luottamustoimeen syyskuussa 1889. Kolmen vuoden määräaika, joka alkoi 1.1.1890, päättyi Henrikin kohdalta jo samana keväänä hänen kuoltua 74 vuoden iässä. Emilia eli tämän jälkeen Simolassa leskenä yli 15 vuotta kuollen vuoden viimeisenä päivänä 1905.
Emilia Widgren oli hyväsydäminen nainen, joka oli antelias kotipitäjänsä kappeliseurakunnalle. Kesällä 1891 hän lahjoitti paikalliselle kirkolle sen suuremmat kiviportaat. Näiden kustannukset nousivat peräti 7,500 silloiseen markkaan. Nykyrahassa tuo summa kohoaa hieman yli 30,000 euron. Näin ollen lahjoitus on yksi suurimmista yksityishenkilön tekemistä Tarvasjoen historiassa. Ei ollut siis lainkaan liioiteltua, että myöhemmin samana vuonna kirkonkokouksessa päätettiin lähettää nelimiehinen valtuuskunta lausumaan ”leskirouva Widgrenille seurakunnan puolesta koko kunnan wilpittömät ja sydämelliset kiitokset tästä auliista lahjasta, joka ei kuitenkaan liene ainoa, jolla ijäkäs lahjoittaja on kuntaa muistanut”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti