Manöövereita Karinaisissa ja Pöytyällä

Suomen Suuriruhtinaskunnan vakinainen sotaväki harjoitteli 1800-luvun lopulla joka kolmas vuosi Lappeenrannassa sijainneella leirillä. Niinä vuosina, kun tätä leiritystä ei ollut, kaksi pataljoonaa ja Suomen kaarti lähetettiin Venäjän Krasnoje Seloon harjoittelemaan "kenttämanööwereitä".

Suomeen jääneet pataljoonat harjoittelivat toki nekin ja syksyn tullen ne koottiin ns. kenttämanööveriin. Vuoden 1893 elokuussa nämä harjoitukset Turun pataljoonan osalta pidettiin Auranmaan maisemissa, nykyisten Pöytyän ja Tarvasjoen kunnissa.

Tomun ja pölyn peittämät iloiset sotamiehet marssivat Tarvasjoen kirkolle kääntyen siitä pohjoiseen. Vielä tuolloin Pappilanahteella oli niin tiheää metsää, että vain vaivoin auringon säteet pääsivät valaisemaan miesten askeleita. Metsän läpi tultuaan joukot kulkivat Seppälään kylään, jossa oli päivän ensimmäinen levähdyspaikka.

Puolen tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkui pienen Tarvasjoen itäistä ja sitten läntistä rantaa pitkin aina Karinaisten kylään saakka. Siellä pataljoona majoittautui Karinaisten puukirkon yläpuolisille metsärinteille. Tapahtumia Turun Lehteen kuvaillut aikalainen kertoo sotapoikien olleen "reippaan, pulskean näköisiä, vaikka tomun ja suuren pölyn peittäminä kuin huuhdan polttajat".

Vain 10 minuuttia majoittumisen jälkeen lumivalkoinen leiri säteili ympäristöön satojen sotilaiden risteillessä sinne tänne tehtäviensä mukaisesti. Aterioinnin jälkeen kenttätamineet kunnostettiin ja noin kahden tunnin levon jälkeen kolmas ja neljäs komppania määrättiin etuvartiopalveluun Kyrön aseman ja Karinaisten kirkon välille. Siltä suunnalta oletettiin "vihollista" valloittamaan äsken perustettua leiriä.

Illan tullen sotaharjoitukset unohdettiin ja niiden sijaan järjestettiin suuret tanssiaiset. Niihin laskettiin osallistuneen sotamiesten lisäksi satoja neitosia sekä suuren joukon maalaispoikia. Pitäjäläiset olivat kuuleman mukaan hyvin "säwyisiä ja kohteliaita sotilaille". Vastavuoroisesti sotilaat käyttäytyivät siivosti ja arvolleen sopivasti.

Aamuvarhaisella seuraavana päivänä lähetettiin kuormasto Pöytyän kirkolle ja hieman myöhemmin kolmas sekä neljäs komppania puolustusasemiin Kyrön asemalla. Tarkoitus oli, että ensimmäinen ja toinen komppania sitten yrittävät valloittaa tuon pienen rautatieaseman, viereisen kylän sekä lähistön paikkakunnat.

Aamu kahdeksalta alkoi kajahdella laukauksia ja puoli tuntia myöhemmin kylän itäpuolisilla pelloilla oli käynnissä täysi taistelu. Samaan aikaan tapahtui myös kylän eteläpuolella manööverejä ja vastustajat joutuivat vetäytymään aseman suuntaan. Siellä he puolustautuivat niin hyvin, että Kyrön asema jäi valloittamatta. Näin ollen osapuolten välille solmitiin rauha.

Sotamiehet jatkoivat päiväänsä iloisin mielin ja väsymyksestä ei ollut tietoakaan, koska vuorossa oli edellisen illan tavoin tanssiaiset. Kylän vanhat eukot olivat udelleet pojilta "mistä tulette ja mihin menette, onko sota maassamme?".

Vastaukseksi he olivat saaneet reippaan selostuksen "taistelusta tullaan, taisteluun mennään, rauhasta ei ole puhumistakaan!". Eukot olivat tähän todenneet "no poikaset, teidän pitää sitten menemän kuolemaan!". "Niin tietysti, jollemme elämään jää" oli tullut salamana vastaus ja eukkojen silmiin kohosivat kyyneleet.

Päivän loppupuoliskolla pataljoona marssi Pöytyän puolelle noin 10 kilometrin matkan, lähelle valtiopäivämies Värrin taloa. Koko matka sotilaat lauloivat ja yhden osaston lopettaessa viritti toinen heti perään uuden viisun. Sotilaat leiriytyivät Pappilan maille, Aurajoen partaalle. Illansuu meni pyykkiä pestäessä, uidessa, ravustuksessa ja lopulta pienten tanssiaisten pyörteissä.