analytics

Soikan susi

Ikaalisiin ja myöhemmin Kankaanpäähän kuuluneen Veneskosken kylän Susi- eli Haapahalmeen torpassa asui 1810-luvun lopulta lähtien eräs Taavetti Heikinpoika vaimonsa Kreetta Mikontyttären kanssa. Heillä oli neljä lasta, nimittäin tyttäret Kreetta ja Maria sekä pojat Heikki ja Abel. Tosin perheeseen oli syntynyt viideskin lapsi, mutta tämä myös Abel -nimen saanut pienokainen menehtyi jo imeväisiässä.

Taavetti Heikinpoika ei ollut maailman mukavimpia miehiä ja aikalaiset antoivatkin hänelle lisänimen "Soikan susi". Taavetti nimittäin hätyytteli matkustavaisia ja teki kaikenlaista pikkuilkeyttä naapureilleen.


Eräisiin pitoihin kokoontuneet pitäjänmiehet päättivät lopulta tehdä selvää tästä paikkakunnan harmista. He ottivat mukaansa pitkiä, teräviä seipäitä ja lähtivät kohti Susihalmeen torppaa. Taavetti huomasi vihaisen miesjoukon lähestyvän ja piiloutui torppansa lattian alle olleeseen kuoppaan.

Tämä osoittautui surmanloukuksi, sillä miehet sohivat seipäillään torppari Taavetti Heikinpojan kuoliaaksi kuin suden pyynnissä ikään. Tästä oman käden oikeuteen nojanneesta rikoksesta tuomittiin Daniel Henrikinpoika Korpela ja Daniel Matinpoika Korpela helmikuun toisena päivänä vuonna 1838 kuolemaan. Tämä rangaistus muutettiin ajan tavan mukaan pakkotyöksi Siperiasta.

Kumpikin tuomittu anoi armoa kaksi vuotta myöhemmin, mutta näihin anomuksiin ei suostuttu. Näin ollen molemmat Danielit joutuivat lähtemään keväällä 1840 Viipurin vankilasta kohti Siperian pakkotyölaitoksia.

3 kommenttia:

  1. Tästä puuttuu ainakin kaksi muutakin tuomittua...

    VastaaPoista
  2. No tiedätkö heidän henkilöllisyytensä? Ja mistä tuo tietosi on peräisin?

    VastaaPoista
  3. Niin, ainakin viisi miestä tuomittiin tästä taposta Siperiaan.

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus